Kauran sisältämä beetaglukaani auttaa alentamaan kolesterolia ja vahvistaa samalla kehon omia puolustusmekanismeja.

Terveellistä ja maistuvaa kauraa!

Hyvässä ruokavaliossa on runsaasti hyviä kuituja. Niitä saa kolesterolia alentavaa beetaglukaania sisältävästä kaurasta sekä kasviksista.

Kaura-päärynäpannukakku

8 annosta 

pannukakkutaikina

2 dl kaurapuuroa

2 dl kauramaitoa

1 dl spelttijauhoja

0,5 tl suolaa

1-2 rkl ruokokidesokeria

2 kananmunaa

2 rkl rypsiöljyä

pinnalle

2 kypsää päärynää

ripaus kanelia

tarjoiluun

sulatettuja kotimaisia pakastemarjoja

 

1 Sekoita kaurapuuron joukkoon kaikki muut pannaritaikinan ainekset. Kääntele tasaiseksi taikinaksi ja kaada leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan.

2 Viipaloi päärynät ja asettele viipaleet pannarin pinnalle. Ripottele päälle hieman kanelia.

3 Paista 180-asteisessa uunissa 35-45 minuuttia.

4 Tarjoile sulatettujen pakastemarjojen kera.

 

Broileri-kaurasuurimosalaatti ja maapähkinäkastiketta

Tämä salaatti on terveellinen, maukas sekä ruokaisa ja sellaisena hyvä lounaseväs.

4 annosta 

4 broilerin rintafileetä tai-leikettä

0,5 rkl oliiviöljyä

½ ruukkua persiljaa

½ ruukkua salviaa

ripaus suolaa ja mustapippuria

salaattiin

300 g kukkakaalia

2 punaista omenaa

1 punasipuli

½ ruukku persiljaa

nippu kevätsipulia

3 rkl manteleita rouhittuina

2 dl keitettyjä kokonaisia kaurasuurimoita

1 limetin mehu

2 rkl oliiviöljyä

ripaus suolaa

kastike

2 rkl maapähkinävoita

2 tl raastettua inkivääriä

2 limen mehu

1 rkl hunajaa

tilkka vettä

ripaus suolaa

 

1 Paloittele broilerin rintafileet ja sekoita joukkoon kulhossa öljy, hienonnetut yrtit, suola ja mustapippuri. Jätä maustumaan.

2 Raasta kukkakaali karkealla raastimella. Kuutioi omenat ja punasipuli. Hienonna persilja ja kevätsipuli.

3 Sekoita kaikki salaatin ainekset kulhossa keskenään.

4 Sekoita kastikkeen ainekset tasaiseksi. Jätä maustumaan.

5 Kuumenna paistinpannu ja paista suikaleet kypsiksi.

6 Kaada salaatti vadille ja lisää pinnalle hieman jäähtyneet broileripalat. Tarjoile kastikkeen kera.

 

Kaura-rusinaskonssit

Kaura-rusina-skonssit ovat mainio ja täysipainoinen aamu-, väli- tai iltapala.

8 skonssia 

1 dl neitsytkookosöljyä

1 dl hunajaa

5 dl kaurahiutaleita

1,5 dl kuivattuja rusinoita

1,5 dl kurpitsansiemeniä

0,5 tl kanelia

ripaus suolaa

1 dl omenasosetta

2 kananmunaa

 

1 Sulata kookosöljy ja sekoita aineet kulhossa taikinaksi.

2 Lusikoi taikina 8 keoksi leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Painele keot lusikalla pyöreiksi skonsseiksi.

3 Paista 180 asteessa 15-20 minuuttia.

4 Jäähdytä ja nauti aamu-, väli- tai iltapalaksi teen kera.

 

Kesäkurpitsa-kaurapihvit

Kokeile kesäkurpitsa-kaurapihveissä kokonaisia keitettyjä kaurasuurimoita.

4 annosta 

2 pientä kesäkurpitsaa

2 porkkanaa

1 pieni purjosipuli

2 valkosipulinkynttä

2 dl kaurahiutaleita

1 rkl unikonsiemeniä

1 ruukku hienonnettua basilikaa

ripaus kuminaa, suolaa ja mustapippuria

tarjoiluun

200 g kotimaisia pakastepuolukoita

2 tl hunajaa

Vinkki!

Näistä pihveistä ja kaurasämpylöistä valmistat hyvät vegeburgerit.

 

1 Raasta kesäkurpitsa kulhoon ja ripottele joukkoon hieman suolaa. Jätä tekeytymään.

2 Kuori ja raasta porkkanat ja suikaloi purjosipuli. Hienonna valkosipulinkynnet. Hienonna kaurahiutaleet sauvasekoittimella jauhoksi.

3 Kaada kesäkurpitsaraaste lävikköön, ja puristele kuivaksi.

4 Sekoita kaikki kesäkurpitsa-kaurapihvien ainekset kulhossa keskenään. Anna seoksen tekeytyä noin 5 minuuttia.

5 Muotoile seoksesta kuumalle pannulle pihvejä ja paista ne oliiviöljytilkassa molemmin puolin kauniin kullanruskeiksi.

6 Sulata puolukat, mausta ne hunajalla ja murskaa niitä hieman. Tarjoile pihvit puolukkasurvoksen kera.

 

Kaura-taateliuunipuuro

Kaura-taateli- uunipuuro pitää nälän pois pitkään ja maistuu taivaalliselta!

6 annosta 

1 l mantelimaitoa

3 dl kokonaisia kaurasuurimoita

3 rkl maapähkinävoita

2 dl hienonnettuja pehmeitä taateleita

1 dl auringonkukansiemeniä

ripaus suolaa

tarjoiluun

banaaniviipaleita

taateliviipaleita

auringonkukansiemeniä

mantelimaitoa

 

1 Mittaa keskikokoiseen korkeareunaiseen uunivuokaan tai -pataan maito ja kaurasuurimot.

2 Sekoita joukkoon muut puuron ainekset ja nosta vuoka 175-asteiseen uuniin. Kypsennä välillä sekoitellen 75-90 minuuttia.

3 Ota vuoka uunista ja anna puuron vetäytyä folion alla muutama minuutti.

4 Tarjoile banaani- ja taateliviipaleiden, siementen ja mantelimaidon kera.

Teksti:Teresa Välimäki
Kuvat:Tommi Tuomi/Otavamedia
Avainsanat: kaura, Kotilääkäri, reseptit, ruoka, terveellisyys

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *