">

Trauma voimavarana – puhumalla eheytynyt

Neljä vuotta sitten kiväärin piippu osoitti Tommi Kuusistoa. Mikä auttoi Oriveden kouluampumisesta selviytynyttä opettajaa kääntämään trauman arjen voimavaraksi?

Siitä on pian neljä vuotta, kun Oriveden yhteiskoulun matematiikan ja ATK:N opettaja Tommi Kuusisto, 35, katsoi kuolemaa sananmukaisesti silmiin.

Oli tavallinen perjantaiaamu maaliskuun lopulla. Kello oli puoli kymmenen, ja luokassa oli meneillään 9 A -ryhmän matikan tunti. Yhtäkkiä luokan oveen koputettiin. ”Menin avaamaan ovea. Siellä oli mies kiväärin kanssa. Hän astui muutaman askeleen minua kohti ja sanoi, että väisty. Kun en väistynyt, hän yritti ampua minut.”

Kiväärin piippu osoitti puolen metrin etäisyydeltä Tommin vatsaa. Ase ei kuitenkaan lauennut. ”Jälkeenpäin poliisitutkinnassa selvisi, että luoti oli vinossa siten, että se tökkäsi kiväärin piippuun kiinni. Se pelasti henkeni.” Kuin ihmeen kaupalla Kuusisto sai tuupattua aseistetun miehen luokasta. Hän toimi kylmän rauhallisesti: lukitsi oven ja soitti hätänumeroon.  Nettiin myöhemmin ladatusta hätäpuhelusta voi kuulla yhä Kuusiston selkeän puheen, oppilaiden hädän ja luotien äänet. ”Mies ampui viisi laukausta puolen minuutin ja minuutin välein. Hoin vain itselleni, että hengitä ja keskity. Samalla rauhoittelin oppilaitani.”

Luonteesta hyötyä

Luokassa oli opettajan lisäksi 13 oppilasta, joiden joukossa oli myös ampujan ex-tyttöystävä. 22-vuotiaan ampujan motiivina oli mustasukkaisuus. Mies oli ottanut selville, missä luokassa tyttö oli. Ampujan päässä ilmeisesti vain naksahti.”Mies ei yrittänyt tunkeutua muihin luokkiin. Koulun vahtimestari kuulutti hätätilan ja kehotti kaikkia pysymään luokissa lukittujen ovien takana.
Poliisi saapui suhteellisen nopeasti paikalle ja sai ampujan kiinni.

Vaikka Oriveden kouluammunnassa kukaan ei loukkaantunut fyysisesti, se oli hyvin traumaattinen kokemus kaikille paikalla olleille.  Henkisiltä haavoilta ei vältytty. ”Totta kai se järkytti myös minua. Itse tapahtumahetkestä en edes muista kaikkea.Osan siitä kuulin vasta jälkikäteen oppilailta ja poliisilta.”

”Olen luonteeltani rauhallinen, mikä varmasti edesauttoi siinä, että kykenin toimimaan tilanteessa. Tosin ei siinä paljon mitään miettinyt, sitä vaan toimi.”

En ole aiemminkaan osannut pelätä kuolemaa, mutta nyt pelkään sitä vielä vähemmän.

a

Miehen analyysi

Tilanteen lauettua kaikki koulurakennuksessa olleet evakuoitiin toiseen rakennukseen. Kuusisto ja hänen oppilaansa ohjattiin vielä erilliseen tilaan, jossa heitä vastassa oli poliisin lisäksi kriisityöntekijöitä.

”Juttelimme tilanteesta heidän kanssaan. Saimme myös poliisilta tarkempaa tietoa siitä, mitä oli tapahtunut. Muutaman tunnin päästä pääsimme kotiin.” Vielä kotonakin kaikki oli Kuusiston mielessä jokseenkin sumeaa. Analyyttisenä ihmisenä hän kuitenkin rupesi pian pohtimaan tapahtunutta. Hän mietti etenkin sitä, mitä kaikkea ampumavälikohtauksessa olisi voinut käydä.

”Oli myös ihana nähdä silloista avovaimoani, nykyistä vaimoani ja ystäviä, jotka tulivat illemmalla käymään meillä. Puhelin soi aika paljon sinä iltana. Koin helpottavana, että asiasta sai heti puhua ihmisten kanssa.” Puhuminen olikin alusta asti Kuusiston selviytymiskeino. Ja se, että hän ei jäänyt sairauslomalle, vaan meni viikonlopun jälkeen maanantaiaamuna töihin. ”Halusin olla myös oppilaille esimerkkinä siitä, että elämä jatkuu koulussa. Ja vaikka sain presidentiltä hengenpelastusmitalin, en ole halunnut nostaa itseäni sankariopettajaksi. Enemmänkin olen onnellinen, että pystyin toimimaan siinä hetkessä kuten toimin.”

Trauman jälkeen

Kun ihminen on yllättäen joutunut traumaattiseen 
tilanteeseen tulee shokki, jossa hänen henkeään uhataan, hän käy läpi kolme vaihetta.

Ensin tulee shokki. Sen aikana tapahtumat eivät tunnu todelta, mutta toimintakyky säilyy. Ihminen toimii ikään kuin autopilotilla.”Shokin ansioista ihminen löytää automaattisesti oikeat 
ratkaisumallit ja toimii niiden mukaan”, sanoo kriisipsykologi Salli Saari.

”Joku on kuvannut shokkitilaa hienosti siten, että mieli on kirkas ja tietää, mitä tehdä. Ja voimia riittää”.  Toimintakyky säilyy yleensä niin kauan kuin uhka. Siinä tarvitaan kriisiapua.”


Reaktiovaiheesa nousevat pintaan ajatukset, tunteet ja usein myös itku. Tässä vaiheessa saattaa ruveta myös fyysisesti tärisyttämään. ”Yleensä ne, joilla on vahva psyyke, reagoivat voimakkaimmin. He uskaltavat antaa ajatusten ja tunteiden tulla eivätkä pelkää romahtavansa. Heikompi mieli suojaa itseään. Tämä on kuitenkin yksilöllistä”, Saari kuvaa.

Jotta traumasta voisi eheytyä ja kääntää sen jopa 
voimavarakseen, tarvitaan aina ammattiavun lisäksi 

myös tuntemaan itseään paremmin ja voimaantua sitä kautta.”
”Olen tavannut jopa ihmisiä, jotka ovat kyenneet antamaan anteeksi ja todenneet, että eivät antaisi kokemustaan pois.”

Kuoleman kysymykset

Kuusisto aloitti kriisiterapian. Parin kuukauden aikana hän kävi kuusi kertaa juttelemassa psykologin luona.

”Huomasin heti, että puhuminen ja tapahtumien analysointi myös ammattilaisen kanssa auttoivat. Olisin saanut jatkaa vielä tapaamisia ja sain myös numeron, johon olisin voinut soittaa, mutta en kokenut sitä enää tarpeellisena.” Alkuvaiheessa Kuusisto pelkäsi, että ampuja tulisi kostamaan. Kadulla kävellessä tuli kurkittua olan yli, kunnes pelot väistyivät. ”Sitten tuli vihan tunteita ja miksi-kysymyksiä. Kun kuulin, että kyseessä oli psyykkisesti sairas ihminen, aloin pikkuhiljaa saada jo hieman toisenlaista näkemystä ja jopa ymmärrystä asiaan.”

”Toki jos itselleni tai jollekin oppilaistani olisi käynyt huonommin, tilanteeni voisi olla nyt toinen.” Kuoleman kohtaaminen ja sen käsittely olivat Kuusistolle tärkeitä. ”Vasta asiasta puhuessani ymmärsin, miten pienestä kaikki oli kiinni.” Ammattiauttajan kanssa kuolemaa käsiteltiin eri näkökulmista. Se nosti pintaan myös Kuusiston aiemmat kokemukset. ”Olen menettänyt ystäviäni autokolareissa. Ne tulivat tässä yhteydessä pintaan. En ole aiemminkaan osannut pelätä kuolemaa, mutta nyt pelkään sitä vielä vähemmän.”

”Enemmänkin olen kiitollinen siitä, että jäin henkiin. Ja siitä, mitä kaikkea hienoa elämässäni on.”

Tommi Kuusisto on koulun tragedian jälkeen mennyt naimisiin ja hänestä on tullut isä. Konsta on esikoinen.

Loppuelämän seuralainen

Nykyään Tommi Kuusisto sanoo olevansa sinut tapahtuneen kanssa. Hän asuu Tampereella ja käy edelleen töissä Orivedellä.

Kouluampumisen jälkeen Kuusisto on mennyt naimisiin ja hänestä on tullut kahden pienen lapsen isä. Uusin perheenjäsen on vielä sylivauva. ”Olen pystynyt kääntämään trauman jopa voimavarakseni. Ehkä olen nyt henkisesti vahvempi ihminen.”

Se näkyy arjessa monilla tavoilla. ”Pienet vastoinkäymiset eivät enää hetkauta minua kuten aiemmin. Olen myös entistäkin rauhallisempi, ja osaan nauttia elämän pienistä hienoista hetkistä.” Silti Oriveden kouluampuminen kulkee Kuusiston mukana todennäköisesti hänen loppuelämänsä ajan. ”Muualla tapahtuvien väkivaltaisuuksien yhteydessä omat kokemukseni nousevat edelleen pintaan. Esimerkiksi marraskuun Pariisin terrori-iskujen jälkeen minulla oli tarve ottaa selvää, mitä tapahtui ja kuka oli tekojen takana.”

”Mutta siihenkin auttaa puhuminen.” K

Teksti:Marjo-Kaisu Niinikoski
Kuvat:Laura Vesa
Avainsanat: eheytyminen, Kotilääkäri, kouluampuminen, kuolema, Selviytyminen, selviytymistarina, shokki, trauma, voimavara

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *