Minna Marshin kolumni – Nainen on talossa

Ystävättäreni sanoo, että kun naiselle tulee ikää, hänen tiensä kapeutuu. Kukaan ei enää tarjoa töitä, ja rakastajat kaikkoavat. Mahdollisuuksien määrä vähenee, ja liekki hiipuu. Elämä pakottaa alas.

Kokemukseni on ollut päinvastainen. Lähestyessäni viittäkymmentä elämäni ahdas hiekkalaatikko on muuttunut stadioniksi, jossa taivas ei tunnu enää lopulliselta katolta. Kun teen töitä mieleni kanssa ja kaadan korvieni välistä pinttyneitä uskomuksia kuin turhia raja-aitoja, mahdollisuuteni juoksevat luokseni. Tapahtuu asioita, joista en osannut uneksia. Ihania ihmisiä, uusia työkuvioita.
Tiedän, että minulla ei ole varaa katkeruuteen, jos haluan pitää taivaan tuntumassani.

Kouluaikoina olin liikuntatunneilla se, joka valittiin joukkueeseen viimeisenä. Minä ja se joku lihava. Voi niitä häpeän hetkiä. Minä olin pitkä, laiha ja kömpelö. Menokkaat oli kenkämerkkini, ja niillä minä kompastelin menemään. Jos osuin tunnilla mailalla pesäpalloon, kaikki hämmästyivät ja saatoin heidän ihmetellessään päästä juoksemaan jopa ensimmäiselle pesälle. Sitä tapahtui harvoin.

Laihuuteni takia pojat huutelivat minulle, että olin lauta. Meni useita vuosia, etten hätkähtänyt aina, kun kuulin tuon sanan. Oli aika, jolloin luokan tytöt eivät uskaltaneet olla kanssani, koska minua kiusattiin niin paljon. Minä olin yksin haukkumasanojen keskellä välitunneilla. Paljon myöhemmin samat pojat alkoivat juosta perässäni. Kukaan ei ollut asiasta yhtä ällistynyt kuin minä.

Äskettäin aloin käydä tankotanssitunnilla. Oli vain sellainen tunne. Ensimmäisellä tunnilla olin ryhmän huonoin ja tunsin opettajan huokaukset niskassani. En antanut periksi, vaan hiki päässä mietin, miten saan hauiksen kasvamaan ja pääsen kipuamaan ylös tankoa. Nyt minusta ajoittain jo tuntuu, että lennän tangon ympäri. Ei tarvitse olla hyvä, mutta kivaa on.

Tiedän jo kokemuksesta, että taivas ei tipu, vaikka seuraisin sydämeni lyöntien osoittamaa suuntaa.

Kun nainen on kotona itsessään, hän on kuin talossa, jossa on paljon tilaa sille ihmiselle, joka hän oikeasti on. Hän muistaa, mistä hän on tulossa. Hän inhimillisenä ihmisenä joskus kärsii ja katuu, väsyy ja valittaa. Sitä enemmän hän ilakoi ja ihailee itseään. Hän nauraa suu levällään niin, että joskus sylki roiskuu. Naisen parhaat polttomerkit tulevat siitä, että hän uskaltaa rakastaa kaiken koetunkin jälkeen. Nainen kohtaa seksuaalisuutensa ja vulvansa voiman häpeilemättä. Hän tietää kokemuksesta, että seuraava hieno yllätys voi olla jo nurkan takana. Jos yllätyksiä ei tule, niitä voi järjestää.

Kun nainen on talossa, hän ei suostu ilonsa piilottajaksiotsaan leimattavaksimiehen määrittelemäksiheimon odotusten täyttäjäksi.Eikä hän todellakaan suostu ennenaikaiseen käärin-
liinaan.Nainen talossa lähtee, kun on hänen aikansa, ansaittu valomiekka kainalossaan.

Kotilääkäri 1/16

Minna Marsh on tamperelainen 
mentaalivalmentaja ja kirjailija.

Lisää Minnan kolumneja löydät osoitteesta: https://kotilaakari.fi/terveys/

Teksti:Minna Marsh
Avainsanat: kolumni, Kotilääkäri, Minna Marsh

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *