Minna Marshin kolumni – Postia jalkakäytävällä

Elämä avaa minulle tietä. Joskus nikottelen saamiani merkkejä, mutta en sulje niiltä silmiäni.”

Jungilaisen tarinan mukaan rannalle huuhtoutuu vanha hattu, laatikko, kenkä ja kuollut kala. Sinä sanot: ”Sattumaa.” Kiinalainen mieli sanoo: ”Mitä tarkoittaa, kun nämä kaikki ilmestyvät rannalle yhtä aikaa?”

Yritin avata tarinan merkitystä asiakkaalleni, joka on kokenut yritysjohtaja. Näin, että hänen oli vaikea hahmottaa ajatusta elämän tarjoamista signaaleista.
Pari kuukautta myöhemmin johtaja soitti. Hän kertoi, että ilman oppiani hän olisi tehnyt ratkaisevan virheen. Hänelle oli tarjottu uutta työpaikkaa, ja hän oli innoissaan tarttumassa hyvältä näyttävään mahdollisuuteen. Sitten alkoi unettomuus. Rytmihäiriöt kiusasivat, ja vatsaa väänsi.
Jos hän ei olisi osannut seurata ilmassa olevia selkeitä merkkejä, hän olisi lähtenyt väärään suuntaan urallaan. Nyt hän kuunteli itseään ja pysähtyi näkemään, että tarjottu työpaikka ei jostain syystä tuntunut oikealta. Hän luotti oloonsa, vaikka järki puhui uuden työpaikan puolesta. Kun hän kieltäytyi tarjotusta työpaikasta, hän alkoi taas voida hyvin.

Amerikkalainen runoilija Walt Whitman on sanonut, että jalkakäytävät ovat täynnä Jumalan jättämiä postikortteja. Minulle on ihan sama, uskotko Jumalaan, mutta siitä olen vakuuttunut, että elämä yrittää aktiivisesti auttaa ja ohjata meitä oikeaan suuntaan. Kenties olet liian kiireinen ja stressaantunut, jotta voisit edes huomata jalkakäytävälle jätetyt postikortit, vaikka niissä kaikissa olisi sinun nimesi.

Psykiatri Jungin oppilas Robert Johnson nimittää näitä merkkejä ilmassa oleviksi hennoiksi langoiksi. Joskus on vaikea saada selkoa hennoista langoista, mutta jos maltat, alat nähdä niistä piirtyvän kuvan. Nokialla pitkän uran tehnyt mies sanoi, että potkujen saaminen oli kova pala. Myöhemmin hän ynnäsi, että ilman potkuja hän olisi tappanut itsensä työllä.

Olen vastuussa valinnoistani, mutta en enää yritä hallita elämää. Teen innolla parhaani, mutta jätän pelivaraa, enkä tuijota tulostaulua. Elämä avaa minulle tietä, joka on ihan minua varten. Joskus nikottelen saamiani merkkejä, mutta en sulje niiltä silmiäni. Samalla kun suostun elämän helmaan, merkillisellä tavalla ihmisen loputon yksinäisyys katoaa.

En ollut nähnyt amerikkalaista serkkuani 25 vuoteen. Kun viimein puhuin hänen kanssaan, mennyt aika singahti lähelle kuin venyvä kuminauha. Muistin tilanteet kuulaasti.
Tunsin myötätuntoa itseni nuorempaa versiota kohtaan. Soimasin itseäni silloin, koska en tuntunut löytävän suuntaani. Perspektiivini oli kapea, ja halusin heti valmista. En nähnyt, että olin jo oikealla suunnalla ja minua johdatti elämän mosaiikkimainen viisaus. Nyt tiedän, että valmista ei elämäni aikana tule, ja voin nauraa.

Kun kävelen jalkakäytävällä, luen minulle jätetyt postikortit. Illalla lokki pudottaa kalliolle elävän kalan. Tähän mennessä elämä on ollut minua viisaampi.

Kotilääkäri 9/16

 

Minna Marsh on tamperelainen 
mentaalivalmentaja ja kirjailija.

Lisää Minnan kolumneja löydät osoitteesta: https://kotilaakari.fi/terveys/

Teksti:Minna Marsh
Avainsanat: Elämä, kolumni, Kotilääkäri, Minna Marsh

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *