© Sampo Korhonen / Otavamedia">

Lonkkanivelen vaihdosta aivoinfarktiin – Elämä pysäytti Reija Saarion kolmesti

Reisiluun murtuma ja lonkkanivelen vaihto yrittivät saada Reija Saarion hiljentämään tahtia. Kun se ei onnistunut, tuli paljon suurempi pysähdys. Se sai Reijan heräämään elämän pieniin iloihin.

Reija Saario, 66, oli tottunut viettämään sitku-elämää. Kampaamoyrittäjänä työskentelevä nainen teki 12-tuntisia työpäiviä. Viikonloput hurahtivat paperitöiden kanssa. Reija ajatteli, että sitten kun olisi tarpeeksi aikaa, hän liikkuisi enemmän. Sitten kun olisi tarpeeksi rahaa, hän lähtisi pitkälle lomalle. Sitten kun olisi enemmän mahdollisuuksia, hän opettelisi uuden kielen.

”Tein jatkuvasti pitkän tähtäimen suunnitelmia. Elämäni huippukohta oli aina jossakin tulevaisuudessa.”

Sitten elämä pysäytti. Tai oikeastaan se oli Reijan polkupyörä.

Pyöräkolarista pitkälle sairauslomalle

Reija kaatui polkupyörällä yksitoista vuotta sitten Äkäslompolon lomalla. Lonkkaan sattui valtavasti, eikä Reija päässyt ylös.

”Onneksi miesystäväni oli ensivastehoitaja. Hän ymmärsi heti, että jotain oli murtunut”, Reija kertoo.

Reija kiidätettiin ambulanssilla Rovaniemen keskussairaalaan. Siellä havaittiin, että lonkkaluun kaula oli murtunut, ja siihen asennettiin leikkauksessa neljä ruuvia. Rovaniemeltä karkkilalainen Reija kuljetettiin Lohjan sairaalaan toipumaan. Murtuneella lonkalla ei voinut palata töihin , vaan lääkäri määräsi Reijan kolmen kuukauden sairauslomalle.

Vain vähän aikaisemmin Reija oli myynyt liiketoiminnan kampaamoliikkeestään nuoremmalle kollegalle, mutta luopuminen oli tuntunut haikealta. Yhtäkkiä hän ei pystynyt edes menemään paikalle. Reija oivalsi, että hänen piti oppia luottamaan, että muut osaavat hoitaa hommat.

”Minun piti opetella luopumaan ja päästämään irti kiireestä. Jouduin myös kysymään, mitä minulle oikein kuuluu. Vastaus oli, että kuntoni oli heikko ja olin laiminlyönyt itseäni.”

Sairausloman aikana Reija päätti, että hän huolehtisi itsestään paremmin. Kun lonkka vähitellen parani, hän innostui liikkumaan. Hän alkoi pelata golfia sekä käydä kuntosalilla ja hiihtämässä.

”Kuntoni parani, ja kehonhuollosta tuli minulle uusi elämäntapa.”

Tauon jälkeen työn imu tuntui Reijasta valtavalta, sillä hänellä oli ollut ikävä työntekijöitään ja asiakkaitaan. Lisäksi hän halusi pysyä alan muutosten perässä ja opiskeli jatkuvasti lisää. Pian hän huomasi työpäivien vierähtävän jälleen kellon ympäri.

Neljä vuotta myöhemmin leikattu lonkka alkoi kuitenkin kipuilla.

”Lääkäri totesi, että tarvitsen tekonivelen. Se tarkoitti taas leikkausta, ja jouduin viiden kuukauden sairauslomalle.”

Uusi pysähtyminen oli työstään pitävälle naiselle hankalaa. Reijan tavoitteena oli aina ollut tehdä asiat mahdollisimman hyvin. Asiakkaille hän halusi tarjota vain parasta. Kotona hän taas suoristi maton hapsutkin kammalla, jotta kaikki olisi tiptop.

”Sairauslomalla opin onneksi vähän löysäämään otettani.”

Se ei kuitenkaan vielä täysin riittänyt.

"Minulla on nykyään tunne, että minua kannatellaan ja johdatetaan oikeaan suuntaan.

”Minulla on nykyään tunne, että minua kannatellaan ja johdatetaan oikeaan suuntaan.

Leka lyö uudestaan

Muutaman vuoden päästä Reija alkoi tuntea olonsa poikkeuksellisen väsyneeksi. Hän nukkui huonosti ja heräsi joka yö vähintään parin tunnin välein. Reija ajatteli, että kesäloma tekisi hyvää, kunhan vain jaksaisi sinnitellä siihen asti.

Kesäkuun alussa Reija oli taas työhuoneellaan, kun hän yhtäkkiä tunsi saavansa sähköiskun hiustenkuivaajasta. Se tippui hänen kädestään lattialle.
Sen jälkeen Reija huomasi, että toinen suupieli alkoi roikkua, eikä hän saanut sanottua sanaakaan. Asiakas oli nähnyt siskonsa saavan aivoinfarktin vain vuotta aikaisemmin ja tiesi heti, mistä oli kyse. Hän soitti ambulanssin paikalle.

Vajaassa tunnissa Reija oli Helsingissä Meilahden sairaalassa. Hän oli koko ajan tajuissaan, muttei pystynyt tekemään mitään. Toinen puoli kehoa roikkui kummallisesti.

Pian lääkärit onneksi huomasivat, että Reijan puhe alkoi palautua ja tunto palasi vähitellen oikean käden sormiin.

”Parin tunnin päästä sain jo otettua kynän käteeni, mikä oli hyvä merkki. Verisuonitukos alkoi liueta itsestään, eikä liuotushoitoa tarvittu. Säikähdys oli kuitenkin valtava.”

Sairaalassa Reija joutui olemaan 1,5 viikkoa. Niiden aikana löytyi myös toinen yllätys: hänellä oli uniapnea eli yöllisiä hengityskatkoksia aiheuttava sairaus. Se selitti, miksi hän oli pitkään nukkunut huonosti ja ollut uupunut.

Sairauslomaa Reija joutui pitämään kolme kuukautta.

”Ajattelen, että elämä löi lekalla päähän, kun en ollut aikaisemmista kerroista uskonut. Olen aina ollut vilkas ja vikkelä, enkä halunnut hidastaa vauhtia. Vasta infarktin jälkeen oli pakko.”

Kotona Reija tunsi olonsa avuttomaksi. Hän ei pystynyt kunnolla laittamaan ruokaa tai siivoamaan. Lisäksi hän koki olonsa itkuherkäksi, mikä on aivoinfarktin jälkeen tavallista. Itkemisen taidon löytäminen tuntui hänestä hyvältä.

”Sanotaan, ettei niin karskia ihmistä olekaan, joka ei aivoinfarktin jälkeen itkisi. Minäkin itkin monta kertaa, ja se tuntui puhdistavalta.”

Ystävyyssuhteita Reija ei ollut ehtinyt miettiä moneen vuoteen. Siksi hänelle oli yllätys, että ympäriltä löytyi aina joku, joka oli valmis auttamaan tarvittaessa.

”Vasta kun olin aivan avuton, ymmärsin ystävien merkityksen. Olemme tulleet paljon läheisemmiksi. Eikä apu ole enää yksipuolista, vaan autan aina tarvittaessa itsekin.”

Sitku-ihmisestä nytku-ihmiseksi

Lääkärit olivat sairaalassa kertoneet, että aivoinfarktilla on korkea uusiutumisriski kolmen kuukauden ajan kohtauksesta. Lisäksi uniapnea lisäsi vielä entisestään kohtauksen riskiä. Se sai Reijan pelkäämään nukkumaanmenoa.

”Aluksi en uskaltanut nukahtaa, kun ajattelin, etten ehkä aamulla enää heräisi. Onneksi sain uniapnean hoitoon CPAP-laitteen, joka helpotti oloani paljon.”

Vähitellen luottamus elämään palasi. Aamuisin Reija tunsi kiitollisuutta, että sai herätä uuteen päivään. Silloin hänestä tuli nytku-ihminen.

”Ajattelin, että nyt kun vadelmat ovat kypsiä, pääsen niitä poimimaan. Nyt kun linnut laulavat, voin niitä kuunnella. Nyt kun minulla on aikaa, nautin päivästä.”

Reija alkoi kiittää joka ilta kuluneesta päivästä. Hän ajatteli, että Luoja oli antanut hänelle vielä yhden mahdollisuuden, joka piti käyttää hyvin. Hän ei ollut koskaan ollut kovin uskonnollinen, mutta hän oli aina uskonut Jumalaan.

”Infarktin myötä uskoni vahvistui. Minulla on nykyään tunne, että minua kannatellaan ja johdatetaan oikeaan suuntaan.”

Reija tuntee, että jonkinlainen suojelus oli mukana myös lonkkamurtuman ja aivoinfarktin tullessa. Molemmilla kerroilla lähellä oli ihminen, joka tiesi heti, miten tilanteessa piti toimia.

Reija on miettinyt monta kertaa, että tapaturma ja kohtaus olisivat voineet sattua hänen kannaltaan paljon huonompaankin aikaan.

”Jälkeenpäin olen miettinyt, että infarktin iskiessä asiakkaani oli minulle kuin suojelusenkeli, jonka oli tarkoitus olla luonani juuri silloin. Olen hänen avustaan valtavan kiitollinen.”

Tähtäin hyvään oloon

Viime vuosina Reija on opetellut nauttimaan elämästä. Syksyisin hän käy vaeltamassa ja talvella hiihtämässä Lapissa. Tänä keväänä hän oli myös ystävien luona golfaamassa Miamissa. Se on luksusta naiselle, joka ei vuosiin osannut pitää kunnon lomia.

Aikuisia lapsiaan ja lapsenlapsiaan Reija näkee säännöllisesti. Silloin he syövät hyvin ja nauttivat yhdessäolosta.

Kampaamoa Reija pitää auki kolmena päivänä viikossa. Vapaapäivinä hän käy liikkumassa ja opiskelee englantia, jotta pärjäisi helpommin reissuissa.

Nykyään myös olohuoneen maton hapsut ovat vähän sotkussa. ”Nyt kun on aikaa, keskityn asioihin, jotka tuntuvat hyviltä.”

Sairastuminen selkiyttää arvot

Aluksi sairastuminen voi järkyttää, mutta vähitellen ­se saattaa herättää katsomaan maailmaa uusin silmin. M­oni oppii elämään syvemmin omien arvojensa mukaan.

Sairastuminen voi tuoda elämään paljon hyviä asioita, ­uskoo filosofian tohtori ja kiinalaisen lääketieteen terapeutti Helena Hallenberg. Hän on juuri kirjoittanut kirjan Parempaa kohti – Voi hyvin sairaudesta riippumatta, ­joka pohjautuu sekä hänen omiin kokemuksiinsa että terapiatyöhön.

Mitä vakavammin ihminen sairastuu, sitä enemmän ­kokemus pysäyttää. Pysähtyminen taas pakottaa tarkas­telemaan omaa elämää ja miettimään omia arvoja.

”Sairastuminen ikään kuin kirkastaa elämän värit. ­Oikeasti tärkeät asiat selkiytyvät. Lisäksi ihminen näkee, missä on toiminut omia arvojaan vastaan.”

Hallenbergin mukaan sairauden syntyyn liittyy monia erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät ihmisen koko elämänkaareen ja elämässä tehtyihin valintoihin. Hän ajattelee, että sairauden syvin syy liittyy siihen, että ihminen on ajautunut liian kauaksi omasta sisimmästään. Sairaus voi tällöin herättää oivaltamaan, että on elänyt muiden toiveiden mukaan.

”Paraneminen lähtee liikkeelle, kun ihminen vähitellen alkaa ohjautua sisältäpäin. Ketään ei kuitenkaan pidä syyllistää sairastumisesta, vaan on tärkeää olla armollinen sekä itseään että muita kohtaan.”

Usein sairastuminen opettaa myös luopumaan liiasta kontrollista ja hyväksymään elämässä tapahtuvia muutoksia. Vähitellen luopumisten alta voi löytyä paljon kiitollisuutta.

”Alkushokin jälkeen sairastunut kiinnittää yleensä huomionsa siihen, mitä hyvää elämässä vielä on jäljellä. Vaikka yksi käsi ei toimisi, voi tuntea kiitollisuutta siitä, että toinen vielä toimii”, Hallenberg kertoo.

Teksti:Hanna Vilo
Kuvat:Sampo Korhonen / Otavamedia
Avainsanat: aivoinfarkti, isoäitiys, lonkkanivelen vaihto, Reija Saario, reisiluun murtuma, sairausloma, uniapnea, usko, yrittäjä

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *